Brändi-ilme yritykselle
“Yksi konsultti soitti, hän oli pistänyt firman pystyyn Tampereella. Hän oli katsonut Paloniitty Oy:n uudet nettisivut ja sanoi, että oli pakko soittaa, että voidaanko ruveta yhteistyöhön, kun teillä on niin vakuuttavat sivut.”
Sauli Paloniitty, toimitusjohtaja, Paloniitty Oy
Brändi-ilme yritykselle – vakuuttavalta näyttää!
Jos yrityksesi kurkkaisi peiliin ihan sananmukaisessa mielessä, mitä näkyisi? Maan kaunehin – vai keisari ilman vaatteita?
Brändi-ilme määrittää, mitä potentiaalinen asiakas näkee ja tuntee yrityksesi yhteydessä.
Sekalaiset kuvapankkikuvat, hätäisesti suhaistu logo ja fonttien sekamelska kertovat valitettavasti tarinaa, jossa sammakko jää ilman pusua eikä valtakuntakaan pelastu.
Yhdenmukainen ja ammattimainen brändi-ilme viestii kohderyhmällesi, että tuote tai palvelu on heitä varten. Kun kaikki visuaalisen ilmeen elementit punovat samaa juonta, brändisi vakuuttaa asiakkaat ja jää mieleen satunnaisellekin selaajalle.
Tämän kuvastimen kertomuksia kelpaa kuunnella!
Brändi-ilme tehokkaasti kokonaistoteutuksena
Laadimme yrityksellesi ilmeen, joka kulkee systemaattisesti mukana ostopolun alusta onnelliseen kassan kilaukseen saakka. Näin se käy:
- Logo. Suunnittelemme logon, joka heijastaa yrityksesi arvoja ja erottaa teidät kilpailijoista.
- Brändi-ilme. Valitsemme värit ja fontit, jotka kommunikoivat brändisi persoonallisuutta ja luovat haluttuja mielikuvia asiakkaissasi.
- Brändikuvat. Huolehdimme, että yrityksesi kuvamaailma jää mieleen ja puhuttelee kohdeyleisöäsi.
- Mainosmateriaalit ja muut viestintään tarvittavat materiaalit.
Laadimme yrityksellesi myös brändikäsikirjan, jota noudattamalla brändi-ilme pysyy yhtenäisenä myös eri tekijöiden hyppysissä.
Brändi-ilme tukee yrityksen identiteettiä: tutustu esimerkkeihin
Alla näet esimerkkejä toteuttamistamme brändi-ilmeistä, jotka viestivät visuaalisesti yrityksen tekemisestä, asiantuntemuksesta ja arvoista.
Hyvä! Olet jo lähellä.
Suunnitellaan yrityksellesi verkkosivut, jotka toimivat tehokkaasti liiketoimintasi kasvattamisessa.