Viisi asiakasmarkkinoinnista lainattua vinkkiä rekrymarkkinointiin

elo 9, 2021 | Rekrybrändi

Yritys ei pyöri ilman kahta ryhmää: työntekijöitä ja asiakkaita. Näiden ryhmien tavoittaminen onkin yritystoiminnan kannalta välttämätöntä, ja meillä Vislalla suhtaudutaan kaikkeen tuohon prosessiin liittyvään varsin intohimoisesti. Niinpä eräänä elokuisena keskiviikkona toimitusjohtajamme Mikko nappasi taukokävelylleen nauhurinsa mukaan ja avasi lenkin lomassa ajatuksiaan rekrytointimarkkinoinnista; mistä siinä on kysymys ja miten se eroaa perinteisestä asiakasmarkkinoinnista.  (Mikon markkinointiaiheiset kävelylenkit ovatkin meille jo tuttuja – viime vuonna saimme kuulla syyspuhurin terävöittämiä ajatuksia markkinoinnin automaatiosta.)  Näiden yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien pohjalta kokosimme yhteen viisi asiakasmarkkinointiin nojautuvaa rekrymarkkinoinnin vinkkiä.

 

1. Ole kohderyhmäsi ajatustenlukija – ainakin melkein

Sekä markkinointi että rekrymarkkinointi lähtevät kohderyhmän perinpohjaisesta tuntemisesta. Kun tähtäimessä on houkutella yritykseen parhaat työntekijät tai saada uusia asiakkaita, täytyy kohderyhmä tuntea perinpohjin – suorastaan hengittää samaa ilmaa. Aivan ajatustenlukijaksi ei onneksi tarvitse heittäytyä, sillä huolellinen kohderyhmäprofiilin laatiminen riittää. Avainkysymyksiä ovat esimerkiksi, että minkä ikäinen tavoittelemasi henkilö on, millaisia ongelmia hänellä on, mistä kanavasta tavoitat hänet ja mikä on se viesti, joka saa hänet kiinnostumaan yrityksestäsi ja luottamaan sinuun? Sekä rekrymarkkinoinnissa että markkinoinnissa on nimittäin turhaa tehdä mitään ennen hahmotelmaa ostajaprofiilista tai ideaalityöntekijän kartoittamista itselle. 

 

2. Huomio kampanjoista pitkäjänteiseen markkinointiin

Kuvitellaan tilanne: yritykseen tarvitaan työntekijä nopealla aikataululla, joten rekrytointimarkkinointi päätetään laittaa välittömästi käyntiin. Tai vastaavasti: yrityksen rahat ovat lopussa, joten aloitetaan etsimään kuumeisesti uusia asiakkaita. Molemmissa tapauksissa ollaan tässä vaiheessa pulassa, sillä tilanteissa tarvittaisiin pohjatyöksi jo pitkälti käynnissä olevaa markkinointia, jota ei yksittäisellä kampanjalla luoda. Sekä rekrymarkkinointi että markkinointi ovat prosesseja, joiden todelliset tulokset alkavat näkyä vasta vaikkapa puolen vuoden päästä. Järkevässä yritystoiminnassa jatkuvuus on oleellista niin uusien asiakkaiden kuin työntekijöidenkin osalta. 

 

3. Tarkista perustusten kunto ennen markkinointia

Sekä markkinointiin että rekrytointimarkkinointiin pätee yhtäläinen perusasioiden sääntö: jos tuote on huono, voi unohtaa koko markkinoinnin. Sama pätee työntekijöihin. Nimittäin mikäli johtaminen on huonoa tai työntekijät voivat huonosti, eivät asiat parane lisäämällä soppaan vielä uusia työntekijöitä. Tiimin ja johdon valmennukset on hyvä tehdä jo ennen uusia rekrytointeja ja varmistaa, että uutta tekijää etsitään hyvinvoivaan työyhteisöön. 

 

4. Erottaudu uskottavalla ja mieleen jäävällä viestinnällä

Joskus ongelma voi olla, että itse tuote on loistava, mutta kukaan ei tiedä siitä.  Näköalapaikka-kuvaukset ja lupaukset kilpailukykyisestä palkasta eivät tällöin vakuuta hakijaa, puhumattakaan vau-fiiliksestä tai innostuksen kipinän sytyttämisestä. Parhaiden hakijakandidaattien huomion herättämiseksi vaaditaan erottautuvaa ja uskottavaa viestintää. Esimerkiksi Vislan omissa rekrytoinneissa parhaat palautteet ovat olleet sellaisia, että Facebookissa on käyty keskustelua siitä, miten “vitsit mikä ilmoitus ja voiko työpaikkailmoituksessa olla tällaista huumoria.” Me Vislalla koemme, että juuri silloin on tehty jotakin oikein ja tällaista keskustelua pitää saada enemmänkin aikaan.

 

5.  Älä unohda myyntivaihetta

 Sekä rekrymarkkinoinnissa että markkinoinnissa pitää ymmärtää myynnin osuus. Niiden kielet ovat hyvin samankaltaisia; rekrymarkkinoinnissa puhutaan haastatteluista ja työsopimuksista  – myynnissä tapaamisista, tarjouksista ja sopimuksista. Kummassakin tapauksessa myyntiprosessin ymmärtäminen on avainasemassa ja ilman tätä jäävät hyvälläkin markkinoinnilla parhaat tulokset saamatta. Yritys pitää osata myydä uusille työnhakijoille, klousata työsopimukset ajoissa ja olla hereillä sen suhteen, milloin myynti ja myynnin taktiikat ovat tehokkaampia kuin markkinoinnin keinot. Vaikka Facebookista löytyisikin se timanttinen työpaikkailmoitus ja Instagramissa kiertäisi hieno kampanja, saattaa perinteinen “puhelin käteen” -yhteydentotto monesti olla se tehokkain tapa tavoittaa henkilö, joka halutaan asiakkaaksi tai töihin. 

 

Eli mitä opimme?

Rekrymarkkinoinnin ja perinteisen markkinoinnin väliin on turha tehdä suuria erotteluja, sillä molemmat pohjautuvat hyvin samankaltaisiin malleihin ja perusteisiin. Kohderyhmän tunteminen, markkinointiprosessien pitkäjänteisyys, yrityksen tukevat peruspilarit ja erottautuva viestintä ovat elinehtoja sekä rekrymarkkinoinnille että asiakasmarkkinoinnille. Prosessin loppuvaiheessa eli “myyntivaiheessa” termit ja käytettävät toimintatavat toki eroavat toisistaan, mutta molemmat noudattavat pohjimmiltaan samaa logiikkaa. 

 

Yksi markkinointiassari vai kokonainen tiimi?

Kun yrityksesi käytössä on koko myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten joukko, löytyy osaaja kaikkeen tarvitsemaasi.

Mutta mitä kaikkea kattaa kokonaisen tiimin panos? Lataa alta esimerkkilaskelma.