Tekstin ja puutarhan suunnittelu

heinä 21, 2022 | Kirjoittaminen

Kauneintakaan kukkapenkkiä ei kannata istuttaa siihen, mihin tulee talon paikka. Tekstin suunnittelun tärkeyteen pääsee käsiksi, kun sitä havainnollistetaan puutarhan rakentamisella.

 

Katso ensin suunnitelmaa – eli tee sellainen

Kuvittele, että istutat tyhjälle tontille isoäidiltä saamasi pionin. Se on kaunis. Sitten tulee kaivurikuski. Itket ja huudat, ettei pionia saa siirtää, sillä kestää vuosia kukkia uudelleen. Kuski puree heinänkortta ja vastaa, että kaunishan se on, mutta etkö katsonut piirustusta? Tähän kohtaan tulee talo. Kukaan ei toimi näin, kun suunnittelee puutarhaa. Samat perusasiat on kuitenkin syytä muistaa myös tekstin suunnittelussa. Muuten voi käydä niin, että kauniita kielen kukkasia on revittävä juurineen pois paikoiltaan juuri kun on rakastunut niihin. Tekstin suunnittelussa on samat vaiheet kuin puutarhan rakentamisessa, käyttötarkoituksen valinnasta loppusilaukseen. Pistetään siis pioni ruukkuun odottamaan ja tehdään ensin suunnitelma. 

 

Kohderyhmä ja tavoite ovat tontin käyttötarkoitus

Ennen pionin paikkaa on syytä miettiä, mikä on pihan käyttötarkoitus. Tuleeko tontille siirtolapuutarha, kauppakeskuksen parkkialue vai leikkipuisto? Ennen kuin alat suunnitella tekstiäsi, mieti, kenelle ja mitä tarkoitusta varten sen kirjoitat. Mihin lukija tarvitsee tekstiäsi, mitä hän odottaa siltä ja mitä arvoa hän sen luettuaan on saanut? Kirjaa nämä asiat suunnitelmaan.  Käyttötarkoitus määrää myös sen, mitä ohjaat ihmiset tontilla tekemään. Asfaltoitu parkkialue ei rohkaise lapsia leikkimään, mutta mopopoikia se houkuttaa. Myös tekstilläsi vaikutat suoraan lukijan käytökseen ja ajatuksiin. Miten haluat lukijan toimivan tai ajattelevan tekstisi luettuaan? Kirjaa tämäkin. 

Tekstin pääviesti on talon paikka

Koska kirjoitat, sinulla on jotakin sanottavaa. Muuten et kirjoittaisi. Sanottavaa voi joskus olla paljon, kuten pihasuunnittelijalla haaveita. Valitse kuitenkin yksi pääviesti, jonka tekstisi välittää lukijalle. Tässä on talon paikka, joka ei kuopan kaivamisen jälkeen enää muutu.  Kaikki muu tekstissäsi rakentuu tämän pääviestin ympärille. Hyvästä tekstistä pääviesti on helppo erottaa ja kaikki muut keinot tukevat sitä. Katso englantilaisia kartanoita, joissa pihan rakenteet, polut ja vesiaiheet tukevat ja korostavat kartanon arkkitehtuuria. Mutta niiden aika tulee vasta kohta. Merkitse nyt pääviesti suunnitelmaan.

Tekstin ja pihan rakenteet 

Kun pihan käyttötarkoitus ja talon paikka ovat selvillä, aletaan suunnitella, mitkä puut jätetään pystyyn, mihin tulee ilta-aurinkoterassi, minne lumet aurataan talvella ja mihin suuntaan tarvitaan näkösuoja. Pioni odottaa vieläkin ruukussa.  Samoin tekstin rakenteet määrittyvät kohderyhmän, tavoitteiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Tämä teksti on blogikirjoitus, joten se on sovitettu rakenteeseen, jossa väliotsikoita on paljon ja luvut ovat lyhyitä. Koska tämä teksti on ohje, luvut etenevät kronologisesti suunnittelun vaiheesta toiseen. Kirjaa suunnitelmaasi vaikka ranskalaisilla viivoilla, millainen rakenne tekstillesi tulee. Miten tekstisi sisältö etenee? Mitkä ovat väliotsikot?

Rakenteiden jälkeen päätetään tyyli

Englantilainen cottage garden, maalaisranskalainen potager vai japanilainen kivipuutarha? Kun pihan kaikki toiminnot ovat löytäneet paikkansa, päästään pikkuhiljaa kohti pintaa. Pioni pihan nurkkaan unohtuneessa ruukussa toivoo kovasti, että mahtuu vielä valitsemaasi tyyliin mukaan.  Kuten puutarhan, myös tekstin tyylin valinnassa on syytä pitää mielessä jo suunnitelmaan kirjatut asiat: miellyttääkö tyyli valitsemaasi kohderyhmää, tukeeko se pääviestin perille menoa, ohjaako tyyli lukijan ajatuksia samaan suuntaan kuin tekstisi tavoite? Valitse tekstillesi tyyli. 

Huoliteltu kieli ja kukat kruunaavat lopputuloksen

Nyt pihasuunnitelmassasi on talo, toiminnalliset alueet, järkevät rakenteet ja yhtenäinen, vakuuttava tyyli. Nyt on aika kasvittaa piha. Rinteisiin rinnekasvit, varjoon varjokasvit, säleikköön köynnökset ja sopivalle paikalle puolivarjon muhevaan maahan se isoäidin pioni – kyllä sekin pihaasi sopii, vaikka se voi olla osa erilaista sommitelmaa kuin aluksi ajattelit.  Puutarhan kasvittaminen kuvaa tekstin tasoa, kirjoittamista. Sinulla on nyt suunnitelma, jossa on väliotsikot ja ranskalaisin viivoin kuvattuna tekstin sisällön eteneminen. Nyt saat päästää inspiraatiosi valloilleen ja täyttää aukkopaikat oivaltavalla, huolitellulla tekstillä, joka soljuu kuin musiikki ja saa hymyn lukijan huulille. Muistuta inspiraatiota kuitenkin pitämään toinen silmä suunnitelmassa. Viimeistelty kieli ei ole suinkaan vähäisin osa tekstin tuottamista, mutta viimeinen se on.  Ps. Tämä ohje ei koske runojen kirjoittamista. Runo on kukkakimppu, se saa syntyä pelkästä tunteesta kuin kyynelhelmi tai kastepisara lehden päässä. 

Yksi markkinointiassari vai kokonainen tiimi?

Kun yrityksesi käytössä on koko myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten joukko, löytyy osaaja kaikkeen tarvitsemaasi.

Mutta mitä kaikkea kattaa kokonaisen tiimin panos? Lataa alta esimerkkilaskelma.