Ilona on valmistunut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta markkinoinnin tradenomiksi syyskuussa 2017. Parhaillaan työharjoittelua Vislalla suorittava Olli on viittä vaille valmis markkinoinnin tradenomi. Ammattikorkeakoulun suorittaneena sinulla tulisi olla valmiudet työskennellä suunnittelu-, asiantuntija- ja esimiestehtävissä (lähde).
Tämän blogipostauksen takana on ajatus siitä, kuinka ”valmiita” todellisuudessa olimme lähtemään työelämään tutkinnon pohjalta.
Ilonan tuntemuksia aiheesta
Vaikkakin näin työelämään siirtyneenä huomaan puutteita, mitä koulutusohjelmastani mahdollisesti puuttui, en voi kuitenkaan olla suosittelematta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulua ja tradenomin tutkintoa. Päätös ammattikorkeakouluun menemisestä oli hyvinkin selkeä: olinhan aina ollut kiinnostunut liiketaloudesta ja toisekseen, kuuleman mukaan opiskelu tulisi olemaan hyvin käytännönläheistä – ja sitä se olikin. Pakollisten kurssien jälkeen aloitin valinnaiset opinnot erikoistumiseni mukaan, eli markkinoinnin ja myynnin kurssit. Pääsimme toteuttamaan monenlaisia projekteja – ja mikä parasta, nämä tehtiin ihan oikeille yrityksille!
Olen käynyt markkinoinnin kurssit ammattikorkeakoulussa pääsääntöisesti lukukaudella 2015-2016, sillä kevään 2017 suoritin opiskelijavaihtoa Espanjassa. Jo tuolloin yritysten sosiaalisen median kanavat olivat suuressa merkityksessä, mutta kyllä somemarkkinointi on ottanut suuren harppauksen eteenpäin tässä parin vuoden aikana. Tänä päivänä markkinointi sosiaalisen median kanavissa on ihan ykkösjuttu. Emme kuitenkaan opiskeluissa keskittyneet syvemmin esimerkiksi Facebook-markkinointiin. Facebook-markkinointikaan kun ei ole mikään turha juttu yrityksille, sillä sieltä saa vaikka minkälaista hyödyllistä dataa markkinoinnin tehostamiseksi!
Google AdWords -mainontaan emme ammattikorkeakoulussa perehtyneet kovinkaan syvästi. Se kun on jo monelle yritykselle digitaalisen markkinoinnin peruskauraa – ja usein myös yrityksille ensimmäinen asia, kun ryhdytään digitaalista markkinointia miettimään. Kun aloitin työni Vislalla markkinoinnin parissa, lähes ensimmäisenä tutustuin Google AdWordsiin ja sen perusteisiin. Tietysti se on ymmärrettävää, että opetuksen tukena on hankalampaa käyttää järjestelmiä, joista tulee kustannuksia. Kuitenkin AdWords-mainonta on digitaalisen markkinoinnin peruskauraa, ja mielestäni on hyvä lähteä ihan perusteista.
Ammattikorkeakoulussa emme perehtyneet laisinkaan uutiskirjeeseen markkinoinnin keinona. Uutiskirje voidaan ajatella jopa yrityksesi tärkeimpänä mediana, sillä sen tilaajat ovat itse osoittaneet kiinnostuksensa sisältöäsi kohtaan. Nykyään kuitenkin lähes jokaisen yritys tarjoaa verkkosivuillaan mahdollisuutta tilata sen uutisvirtaa, joko ponnahdusikkunan muodossa tai lomakkeella yrityksen etusivuilla. Ja näin on myös meidän sivuillamme.
Olisin toivonut myös, että opinnoissa olisi perehdytty paremmin visuaaliseen puoleen, esimerkiksi kuvankäsittelyyn. Markkinoinnin parissa työskennellessä hyvinkin usein tarvitaan myös visuaalista silmää, käsitellään kuvia ja tarkastellaan paljonkin ulkoasua, niin kuvankäsittelytaidot ei olisi yhtään pahitteeksi. Valmistumiseni jälkeen olen käynyt lyhytkurssin Otavan Opistolla liittyen sisällöntuotantoon, jossa perehdyttiin myös Adobe Photoshopin saloihin.
Tietysti on ymmärrettävää, että vaikka kuinka käytännönläheistä opiskelu on ja kuinka paljon niitä projekteja tuotetaan, parhaat oppitulokset syntyvät itse työssä. Ja tähän ensimmäinen askel on juurikin työharjoittelu, joita ammattikorkeakouluopintojen aikana tulee suorittaa. Työharjoittelupaikkaa kannattaakin ehdottomasti miettiä tarkkaan tulevaisuuden kannalta – parhaassa tapauksessa saat jalan oven väliin. Ja vaikka näin ei olisi, harjoittelupaikasta saatu työkokemus on hyvin arvokasta.
Ollin ajatuksia opinnoista
Markkinoinnin opintoja on kertynyt noin kahden vuoden ajalta. Opiskeluiden aikana ammattikorkeakoulussa annetaan yleensä mielikuva siitä, että käydyt kurssit valmistavat hyvin tulevaan työelämään opiskeluiden jälkeen. Siltä se opiskeluiden alun aikana tuntuikin, mutta asia ei kuitenkaan ole ihan noin. Mielestäni markkinointipuolen kurssien ja harjoittelujen/työelämän välissä on suuri kuilu.
Opintojeni alussa en vielä tiennyt mihin erikoistumisalaan suuntautuisin. Ensimmäisen vuoden markkinoinnin kurssien jälkeen olin kuitenkin melko varma, että valitsisin markkinoinnin erikoistumisalakseni. Toisena opiskeluvuotena erikoistuin siis markkinointiin ja odotin innolla tulevia kursseja. Mielestäni kursseilla keskityttiin kuitenkin paljon enemmän myyntiin kuin markkinointiin, mikä on harmi niille opiskelijoille, jotka hakeutuvat työelämässä mieluummin markkinointipuolen tehtäviin.
Opetuksen taso ja kurssien sisältö vaihtelivat laidasta laitaan. Kurssit kuuluivat kuitenkin aina asiaan ja opetus oli suurilta osin ammattitaitoista, mutta niiden sisältö perustui vahvasti teorian käsittelemiseen. Ja tätä kyseistä teoriaa ei kuitenkaan ikinä sovellettu käytäntöön. Voit tehdä sata oppimispäiväkirjaa, kehittämistehtävää tai verkkotenttiä, mutta mikään niistä ei valmista sinua työelämässä odottaviin työtehtäviin. Toisaalta saatoit oppia, mitä inbound-markkinointi tarkoittaa käsitteenä, mutta toisaalta taas tieto siitä, miten tärkeää se on nykypäivänä b2b- markkinoinnissa ja miten voit toteuttaa sitä, jäi pahasti varjoon. Yritysten kehittämistehtävät olivat markkinoinnin kursseilla melkein ainoat tehtävät, joissa ei opiskeltu pelkkää teoriaa. Tosin niiden tarkoituksena oli luoda lisäarvoa yritykselle ja opiskelijan hyödyt jäivät olemattomiin. Yleisesti ottaen, markkinoinnin kurssit ammattikorkeakoulussa olivat vain pieni pintaraapaisu markkinoinnin alasta.
Ammattikorkeakoulun opintoihin kuuluu aina tietynlaisia harjoittelujaksoja ja harjoittelupaikkojen pitäisi kuvata oman erikoistumisalan työtehtäviä. Markkinoinnin opiskelijoille harjoittelupaikat suuntautuvat yleensä eri yritysten markkinointipuolelle tai suoraan eri mainostoimistoihin/konsultointiyrityksiin. Viimeistään toisena harjoittelupäivänä opiskelijalle kuitenkin valkenee, että koulussa käydyistä markkinoinnin kursseista ei ole yhtään apua työssä. Se luo tietynlaisen häpeän tunteen, koska olet opiskellut kyseistä alaa kaksi vuotta, mutta et osaa tehdä käytännössä yhtään mitään. Ilman työharjoitteluita, markkinoinnin opiskelijalle jäisi todella huonot tiedot ja taidot markkinoinnin alalta työelämää varten.
Eniten ammattikorkeakoulun markkinoinnin opinnoissa jäi kaipaamaan ohjelmistojen käyttöä. Näitä ohjelmistoja saatettiin käydä nopeasti sanallisesti läpi, mutta siihen se sitten jäi. Markkinoinnissa on kuitenkin elintärkeää, että osaat käsitellä esimerkiksi Google Adwordsiä, Google Analyticsiä sekä erilaisia crm- ja raportointisovelluksia. Nämä ohjelmistot auttavat sinua kuitenkin tulkitsemaan markkinoinnista ja myynnistä saatavia tuloksia ja samalla hyödyntämään niitä. Mainosten suunnitteleminen ja niiden tekeminen oli myös olemattomassa osassa opintojen aikana.
Nyt opintojen loppuvaiheessa on todella vaikea sanoa, että markkinoinnin kursseista olisi ollut jollain tavalla jotakin hyötyä, koska vasta työharjoittelussa opit ne kaikki tärkeimmät asiat markkinoinnista, joilla on oikeasti jotain merkitystä. Tällä hetkellä työharjoittelut ovat se isoin askel, joka vie suoraan työelämää kohti. Markkinoinnin kurssien ja luentojen sisältö taas ei niinkään. Se, että kursseilla aloitetaan tekemään jotain käytännönläheisempää teoriaopetuksen lisäksi, jää nähtäväksi tulevaisuudessa.
Loppupohdinnat
Puhutaan, että ammattikorkeakoulussa opiskelu olisi käytännönläheisempää kuin yliopistossa. Kokemuksiemme pohjalta voimme allekirjoittaa tämän väitteen, mutta voisiko sitä olla vielä enemmän?
Pääsimme toteuttamaan monenlaisia kehittämistehtäviä erilaisille yrityksille, mutta jäikö niistä loppujen lopuksi mitään käteen työelämän kannalta? Yrityksille toteuttamamme projektit olivat hyödyllisiä ja kehittivät opiskelijoiden suunnittelu- ja organisointitaitoja, mutta markkinoinnin perusasiat jäivät varjoon – esimerkiksi digitaaliseen markkinointiin emme päässeet perehtymään käytännön tasolla lainkaan. Yleisesti ottaen, opinnot olisivat voineet syventyä vielä paremmin markkinoinnin moniin eri muotoihin.