Kasvutoimisto, joka kasvattaa myös työntekijöitään

syys 30, 2022 | Kidea työpaikkana

Kidea-tarinani alussa pakkasin juuri matkalaukkuja muuttaakseni mannerlaatan yli Kiinasta Suomeen. Tein ensimmäisiä uutiskirjeitä uima-altaan reunalta ja osallistuin päiväpalavereihin Shanghain iltojen lämmöstä. Kotimaan kamaralla kävin oitis tutustumassa uuteen työyhteisööni kasvokkain, ja lähes ensimmäisenä lähdimme kiipeilemään puiden latvoihin. Välitön vastaanotto ja oman uskalluksen löytämiseen kannustaminen olivat varsin Kideamaisia asioita, kuten myöhemmin tulin huomaamaan. 

Minun kohdallani Kidean “tee työsi missä ja milloin haluat” -lupaus meni välittömästi testiin kansainvälisen muuttoprosessin keskellä. Suomessa jatkoin etätyötä 250 km päässä Kidean toimistolta, mutta kilometrit välissä eivät ole estäneet porukkaan kuulumisen tunnetta. Säännölliset tapaamiset milloin missäkin päin Suomea, virtuaaliset päiväkahvit, viikkovalmennukset ja yhteiset palaverit ovat pitäneet huolta, että myös me etäläiset tunnemme olevamme vahvasti osa Kideaa. 

Tarinan huippukohtia ovat olleet aamun tunteina startatut matkat Tampereelta Mikkeliin toimistolle. Koko porukan kokoontumiset palaverien lisäksi milloin urheilun, tunnelmallisten kartanolounaiden ja milloin ratsastuksen äärellä. Työn ohella jaetut ilot, itkut ja kahvit ovat tämän porukan liima. (Brändikuvauksissa minua nauratti niin paljon, että näytän aivan itkunauru-emojilta Kidean nettisivuilla. Varsin kuvaavaa.)

Elina ja Ilona hymyilevät puhelimen äärellä sinistä taustaa vasten.

En olisi silloin alussa arvannut, että pääsisin pian hyppäämään osaksi brändimuutosta, joka on muuten ollut mielenkiintoisimpia juttuja työelämäni varrella. Oli huikeaa saada olla mukana luomassa ihan uutta ja tekemässä entisestä Vislasta nykypäivän Kideaa. Syntyi Kasvutoimisto, joka kasvattaa kaiken muun ohessa myös työntekijöitään. 

Olen saanut Kideassa kasvaa rauhassa rooliini sisältövastaavana lempeän määrätietoisen valmennuksen alla. Olen saanut vastuuta juuri sen verran kuin olen milloinkin uskaltanut ottaa vastaan. Olen saanut opastusta kirjoittamisen ja projektinhallinnan virtuooseilta, vinkkejä itsensä johtamiseen sekä Kidealaisen slangin sanavarastooni. Tulen esimerkiksi burgeroimaan ja haukkaamaan sammakkoa myös jatkossa. SOS.

Nyt olen vaihtamassa työpaikkaa ja fiilis on vähän samanlainen kuin pakkaisin laukkujani jälleen. Onneksi tuhansien kilometrien sijaan siirryn töihin tänne kotikaupunkiini. Viimeksi keräsin matkalaukkuihini teetä, silkkiä sekä niin paljon korealaista kosmetiikkaa, että jouduin lentokentällä erikoistarkastukseen. Nyt pakkaan mukaani avoimuuteen ja uskallukseen perustuvat arvot sekä Kidealaista huumoria. Todella toivon, että en jatkossakaan pelkäisi tehdä virheitä. Että uskaltaisin sanoa villeihinkin ideoihin, että no lähdetään tekemään. Suurimpia tuliaisia tulevaisuuden haasteisiin ovat kirjoittaja-kollegoideni vinkit ja Kidean kalenterikaveri Eevan timanttiset priorisointi- ja ajanhallinta-opit. Sekä itse Kidealaiset, nimittäin yhteyttä tullaan pitämään varmasti.

Sen pituinen se, minun noin puolentoista vuoden matkani täällä. Kiitos kaikesta. Astun sivuun Tampereen punatiilimaisemiin, mutta jään lämmöllä seuraamaan Kidean meininkiä ja kasvua. 

Nähdään taas,

Elina

 

Yksi markkinointiassari vai kokonainen tiimi?

Kun yrityksesi käytössä on koko myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten joukko, löytyy osaaja kaikkeen tarvitsemaasi.

Mutta mitä kaikkea kattaa kokonaisen tiimin panos? Lataa alta esimerkkilaskelma.