Tällä kertaa ”vieraspostaus” aiheesta miten tietyt, lyhyetkin hetket voivat aikaansaada suuren muutoksen elämässä tai säilyä muistissa pitkään. Postauksen tarina on kappale Chip ja Dan Heathin lokakuussa 2017 ilmestyneestä kirjasta The Power of Moments.
Tarinan julkaisemiseen on saatu tietenkin lupa Chipiltä ja Danilta. Veljekset ovat julkaisseet tätä ennen kolme muuta bisneskirjaa, kaikki bestsellereitä USA:ssa. Lopussa linkkejä myös aikaisempiin kirjoihin.
Kirjassa kerrotaan yleisesti hetkistä, jotka ovat muuttaneet ihmisten elämää tai jääneet erityisellä tavalla mieleen. Käytännöllisempi taso on tietenkin se, miten tehdä tähtihetkiä ehkä niistä hetkistä, jotka eivät tyypillisesti ole olleet niitä parhaita hetkiä. Tästä yhtenä esimerkkinä lyhyt kappale kirjasta.
Ensimmäinen työpäivä – elämäsi tähtihetki?
Millainen oli ensimmäinen päiväsi nykyisessä (tai viimeisimmässä) työpaikassasi?
Onko reilua todeta, että se ei ollut mikään elämäsi huippuhetki?
Sen perusteella mitä olemme kuulleet pettyneiltä työntekijöiltä, seuraava kuvaus on varsin tyypillinen ensimmäinen työpäivä: Saavut paikalle. Vastaanottovirkailija luulee sinun aloittavan vasta ensi vikolla. Sinulle näytetään työpiste. Työpisteeltä löytyy verkkokaapeli mutta ei läppäriä. Tuolissa on näkyvissä edellisen omistajan jättämät jäljet, kuin ergonomisen pakaran fossiileja.
Vihdoin ystävällinen ihminen tulee esittäytymään ja kuljettelee sinua ympäri toimistoa keskeyttäen 11 ihmisen työt esitelläkseen sinut. Sen tuloksena alat huolehtia siitä, että olet onnistunut ärsyttämään työkaverisi tunnissa jo ensimmäisenä työpäivänä. Unohdat välittömästi heidän nimensä.
Onko tämä suurin piirtein oikean suuntainen kuvaus?
Huomionpuute työntekijän ensimmäisen työpäivään on tyrmistyttävää. Mikä tuhlattu mahdollisuus saada uusi työntekijä tuntemaan itsensä arvostetuksi ja joukkoon kuuluvaksi.
Lani Lorenz Fry ymmärsi tämän mahdollisuuden. Fry joka työskenteli global brand strategy and marketing-osastolla John Deerellä, oli kuullut yrityksen johtajilta Aasiasta, että he tuskailivat työntekijöiden sitoutumisen and vaihtuvuuden kanssa. ”John Deere ei ole tunnettu brändi täällä” Fry kertoi. ”Se ei ole kuten USA:n keskilännessä, jossa jo papallasi oli todennäköisesti ollut John Deeren traktori.” Tämän seurauksena työntekijöillä Aasiassa oli paljon vähemmän tunnesiteitä John Deeren brändiin.
Fry ja hänen työtoverinsa näkivät mahdollisuuden luoda tämän yhteyden – mutta sen täytyi alkaa työntekijän ensimmäisestä päivästä. Yhteistyössä asiakaskokemuskonsultin Lewis Carbonen kanssa tiimi kehitti Ensimmäisen Pävän Kokemuksen. Tässä kuinka he halusivat päivän kulkevan:
Ensimmäisen päivän alku
Heti kohta, kun olet hyväksynyt työpaikan John Deereltä, saat sähköpostia Ystävältäsi John Deerestä. Kutsutaan häntä tässä Anikaksi, Hän esittelee viestissä itsensä ja kertoo perusasioita uudesta työpaikastasi: mihin parkkeerata, millainen pukeutumiskulttuuri on jne. Hän myös kertoo odottavansa sinua työpaikkasi aulassa kello 9 ensimmäisenä työpäivänäsi.
Kun ensimmäinen työpäiväsi sitten tulee, parkkeeraat (oikeaan paikkaan) ja etsit tiesi aulaan, jossa sinua odottaa Anika. Tunnistat hänet kuvasta, jonka hän on lähettänyt. Hän osoittaa monitoria aulan seinällä – siellä lukee isoin kirjaimin ”Tervetuloa Raimo!”
Anika näyttää sinulle työpisteesi. Sen vieressä on parimetrinen banneri, joka kertoo muille työntekijöille että tässä on uusi työntekijä. Ihmiset pysähtyvät juttelemaan ja toivottamaan sinut tervetulleeksi päivän kuluessa.
Huomaat saaneesi ensimmäisen sähköpostin. Se on Sam Allenilta, John Deeren toimitusjohtajalta. Lyhyellä videolla hän kertoo yrityksen tarkoituksesta – tarjota ruokaa, suojaa ja tarpeellinen infra maapallon kasvavalle väestölle. Hän lopettaa sanoen: ”Nauti ensimmäisen työpäiväsi jatkosta ja toivotan sinulle myös pitkää, menestyksekästä ja tyydyttävää uraa osana John Deereä.
Nyt huomaat että pöydälläsi on myös lahja. Se on ruostumattomasta teräksestä tehty pienoismalli John Deeren alkuperäisestä “itsestään kiillottuvasta aurasta,” vuodelta 1837. Siihen kiinnitetty kortti kertoo miksi maanviljelijät rakastivat sitä.
Lounas ja päivän loppu
Puolenpäivän aikaa Anika vie sinut lounaalle talon ulkopuolelle pienen porukan kanssa. He kyselevät taustastasi ja kertovat projekteista joissa he työskentelevät. Myöhemmin päivällä osaston johtaja (esimiehesi esimies) tulee käväisemään ja sopii kanssasi lounaasta seuraavalle viikolle.
Jätät toimiston sinä päivänä ajatellen kuinka minä kuulun tänne ja työ jota täällä teemme merkitseekin jotain. Ja minä merkitsen myös heille jotain.
Tuloksia Ensimmäisen Päivän Kokemuksesta
Kun John Deeren bränditiimi sai valmiiksi suunnitelmansa Ensimmäisen Päivän Kokemuksesta, jotkin toimistot Aasiassa ottivat sen käyttöön. Pekingin toimistossa se oli niin suosittu, että aikaisemmin palkatut työntekijät vitsailivat voisivatko he irtisanoutua ja päästä sitten takaisin. Intiassa uusi ohjelma on auttanut John Deereä erottautumaan erittäin kilpailluilla markkinoilla hyvistä työntekijöistä.
Eikö joka organisaatiolla pitäisi olla oma Ensimmäisen Päivän Kokemuksensa?
Linkki Chipin ja Danin uuden kirjan tilaussivulle:
Chip ja Dan Heathin aikaisemmat kirjat (linkit Bookdepositoryyn, siellä kotiinkuljetus kuuluu aina kirjan hintaan):
Made to Stick : Why Some Ideas Take Hold and Others Come Unstuck